HANTIT
eli ostjakit ovat suomalais-ugrilaiseen kieliryhmään kuuluva kansa. Hanteja arvioidaan olevan jäljellä noin 21 000 henkeä, joista reilu puolet puhui vielä 1990-luvulla hantin kieltä äidinkielenään. Hantin kieltä puhutaan kolmena päämurteena: pohjois-, itä- ja etelähantina.


MANSIT
Manseja eli voguleita arvioidaan olevan jäljellä noin 7700 henkeä, joista alle puolet puhui mansin kieltä äidinkielenään vielä 1990-luvulla. Mansin kieli, jonka lähimmät sukulaiskielet ovat hanti eli ostjakki sekä unkarin kieli, on kuolemassa. Venäjältä se on jo kuollut ja Siperiassa mansia puhuu enää harvalukuinen joukko laajalla alueella ja neljänä päämurteena: pohjois-, länsi-, itä- ja etelämansina.

Venäjän saamelaiskielet, mansi, hanti ja samojedikielet kuuluvat parinkymmenen muun kielen ohella ns. pieniin pohjoisiin kieliin, joista monet ovat erittäin uhanalaisia venäläisten harjoittaman sulauttamispolitiikan takia. Kohtalokkainta on ollut lasten eristäminen vanhemmistaan koulukoteihin, joissa oman kielen puhuminen oli pitkään rangaistava teko. Viime aikoina hantit ja mansit ovat pyrkineet tehostamaan oman kielen ja kulttuurin opetusta kouluissa ja harrastuspiireissä.

Hantit ja mansit ovat säilyttäneet luonnonuskontonsa näihin aikoihin asti vaikka kristinusko levisi Länsi-Siperiaan venäläisten siirtolaisten mukana, ja alueella on harjoitettu jonkun verran lähetystyötä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 




 

 

 



 

 



Olga Kornienkon kuvakollaasi elokuvistaan

Olga KornijenkoOlga Kornienko

SURGUT (katso kartalta>)

Surgut on Siperian kaupungeista vanhimpia. Se perustettiin v. 1594 Iivana Julman pojan, tsaari Fjodor I määräyk-sestä. Surgut oli Aasian-puoleisen Venäjän tärkeimpiä turkiskaupan keskuksia 1600- ja 1700-luvuilla. Kaupunki näivettyi ja menetti v.1708 saamansa kaupunkioikeudet. Vuonna 1934 siitä tuli vasta perustetun Ostjakkien ja vogulien kansallisen piirikunnan asutuskeskus. Uudestaan Surgut sai kaupunkioikeutensa 1965, kun alueen luonnon-rikkauksia alettiin hyödyntää.


OLGA KORNIENKO -

Yugran ihmisten kuvaaja


Outi Pohjanheimo


Venäläinen dokumenttiohjaaja Olga Kornienko on kuvannut 15 vuotta alkuperäiskansojen elämää Hanti-Mansiassa eli Yugralla. Hän muutti jo lapsena perheensä kanssa Amur-joelta Surgutiin, ja on nähnyt kaupungin nopean kasvun ja muutoksen. "Nykyään ihmiset ovat streassaantuneita ja kiireisiä, ajatukset pyörivät rahan tekemisen ympärillä", Olga kuvailee kotiseutunsa olosuhteita.

"Niitä asuinpaikkoja, joita olen kuvannut, ei ole enää olemassa. Kaikki muuttuu todella nopeasti Länsi-Siperiassa", Olga Kornienko selvittää.  Uusia öljy- tai maakaasuesiintymiä löydetään jatkuvasti ja tuhansia vuosia  paikoilla eläneet ihmiset joutuvat muuttamaan alta pois.

Olgan kotikaupunki Surgut sijaitsee keskellä Länsi-Siperiaa. Se on Venäjän maakaasu- ja öljyteollisuuden risteyskohta. Alueelta löydettiin 1960-luvulla suuria maaöljy- ja maakaasuesiintymiä, jonka seurauksena Surgut on viimeisten 20 vuoden aikana kasvanut hurjasti. Vuonna 1965 kaupungissa asui noin 15 000 asukasta, kun heitä nyt on noin 280 000.

Öljy- ja kaasuporaukset ovat tuoneet Länsi-Siperiaan siirtotyövoimaa, ja hantit ja mansit ovat jääneet piirikunnassaan pieneksi vähemmistöksi.


Öljyteollisuus ja alkuperäiskansat

Aikoinaan hantit ja mansit asuivat hyvin laajalla alueella Länsi-Siperian suurten jokien varsilla. Nykyisin heidän perinteiset elinkeinonsa kalastus, metsästys ja poronhoito ovat jäämässä öljy- ja maakaasuputkien sekä porausalueiden alle.

"Öljyteollisuus vaikuttaa voimakkaasti alkuperäiskansoihin. Kaikki muutokset tapahtuvat hirvittävän nopeasti uusien öljyesiintymien löytyessä. Se on aiheuttanut alkuperäisväestössä paljon juurettomuutta", Olga kuvaa tilannetta kotiseudullaan.

"Öljyä, jota alueelta porataan, käyttävät kuitenkin kaikki – myös täällä Suomessa", Olga jatkaa. "Minä en voi auttaa alkuperäiskansoja muulla tavalla kuin tallentamalla heidän elämäänsä ja näyttämällä näitä elokuvia."

Olgalta kysytään usein, miten venäläinen nainen kiinnostui alkuperäiskansojen kuvaamisesta. Vastauksena antaminen on hänestä vaikea. "Jokaisella ihmisellä on elämässään asioita, joita tehdessä on hyvä olla. Kun minä aloin kuvata aitoa alkuperäistä elämänmuotoa, huomasin olevani onnellinen. Olen tehnyt Yugran ihmisistä elokuvia sekä omasta kiinnostuksesta että myös tilaustyönä."


Dokumenttien merkityksestä

Länsi-Siperian venäläiset eivät ole kovin kiinnostuneita Olgan elokuvista. Osa ihmettelee, miksi elokuvat ovat niin hitaita. "Pyrin tavoittamaan kuvaamieni ihmisten rauhallisen, luonnonläheisen elämänmuodon. Toivon, että se välittyisi katsojille aitona elokuvieni hitaan temmon kautta", Olga kertoo tyylistään.

Kornienko löytää kuvattavansa usein tuttaviensa kautta. Elokuvia tehdessään hän asuu kuvattaviensa luona useita viikkoja. Olga toimii yksin tai korkeintaan kahden hengen kuvausryhmässä. Tämä on hänen mielestään välttämätöntä, jotta tunnelma ei rikkoontuisi.

"Pyydän kuvattaviani puhumaan heidän omaa kieltänsä. Tulkkina on usein joku sukulaislapsi. Toisen ja kolmannen polven hantit ja mansit osaavat jo venäjää."

"Oikeastaan ei haittaa vaikka meillä ei ole yhteistä kieltä. Elokuvassa Spring in Treskolie minä vaan kuvasin, ja sitten vasta jälkeenpäin puhe käännettiin venäjäksi. Se oli oikeastaan aika jännittävää. Sitä paitsi ihmiset puhuvat avoimesti ja luontevasti, kun he tietävät että minä en ymmärrä heidän kieltään", Olga paljastaa.

Dokumentaristin yllätykseksi hänen elokuvistaan on tullut hanti-mansien keskuudessa identiteettiä vahvistava tekijä. Yugran alueen eteläosan mansit katsovat Olgan elokuvista, miten pohjoisen mansit puhuvat, metsästävät, mitä asusteita he käyttävät ja päinvastoin. Eri murteita puhuvat kansat oppivat näin toisiltaan ja toisistaan.

Olga Kornijenko

Olga Kornienko Yugralla, hyvän ystävänsä ja elokuvistaan tutun metsänenetsi Juri Vellan poroaitauksessa. Kuva on otettu keväällä porojen vasomisen aikaan. Valokukuva: Georgi Korchenkin


Kornienko on kysytty vieras ulkomailla

Olgan elokuvia on näytetty Suomen lisäksi Tanskassa ja Saksassa. Venäjällä Olgan elokuvia on palkittu useilla festivaaleilla.

Tänä syksynä Olga asui pari kuukautta Porvoon taiteilijaresidenssissä. Hänen vierailukautensa päättyi marraskuun alussa. Porvoo on Surgutin ystävyyskaupunki. Kornienko työskentelee myös journalistina ja teki Porvoosta kymmenosaisen juttusarjan Surgutin sanomiin. Nyt hänen kotikaupungissaan tiedettään paljon enemmän Suomen idyllisestä merenrantakaupungista.

Venäjänkielen lisäksi Olga puhuu vähän saksaa. Hänen kouluaikoina englantia ei Venäjällä opetettu – edustihan se ”väärän ja turmeltuneen” ideologian kieltä. Hyvin Olga kuitenkin pärjäsi Suomessa. Porvoossa häntä tulkkasi venäjänkielentaitoiset virolaiset ja suomenkielentaitoiset venäläiset maahanmuuttajat.

”Ouchi, kannatan lämpimästi! Minulla on teille suuri pyyntö. Voinko lainata sinulla jalustaa?” Olga viestitti minulle verkon käännösohjelmien avulla kaivatessaan Porvoossa videokameralleen tukijalkaa.

Pohjoisen Etnografia seuran järjestämissä elokuvaesityksissä Olgan tulkkina toimi Helsingin yliopistossa opiskeleva venäläinen Julia Basjukina. Kulttuurien Museossa tulkauksesta vastasi museon intendentti Ildiko Lehtinen ja Porvoossa Marianne Flinkenborg.

Elokuvat herättivät keskustelua ja Kornienko vastaili yleistökysymyksiin näytösten lopussa. "Dokuementtien tarkoitus on herättää tunteita ja keskustelua. Minulle on tärkeätä nähdä, että yleisö reakoi elokuviani katsoessa", Olga summasi ajatuksiaan elokuvailloista.

Dokumentaristi viihtyi Porvoossa mainiosti ja aikoo palata Suomeen ensi keväänä. "Luulen, että seuraavalla matkallani voin näyttää uusimman elokuvani Homo Chi. Se kertoo metsänenetsistä, jonka maille öljyntuottajat ovat tunkeutuneet", Olga selvitti jatkosuunitelmiaan. Jäämme odottamaan mielenkiinnolla.


Kirjoittaja on PES:in hallituksen jäsen, dokumentaristi

ja uskontotieteen laitoksen jatko-opiskelija